Petteri Rautaporras
Blogi

Saksan ja Suomen TES-ratkaisut – kuin vertaisi omenoita ja päärynöitä

|
Johtaja, pääekonomisti Petteri Rautaporras

Kun verrataan suomalaisia ja saksalaisia sopimuskorotuksia, verrataan kuin omenoita ja päärynöitä. Kollektiivisopimusten prosentteja ei voi yksinkertaisesti verrata: Saksan systeemi joustaa eikä yleissitovuutta ole.

Saksassa metalliteollisuuden ammattiliitto IG metalli pääsi toissa viikolla sopimukseen palkoista työnantajajärjestö Gesamtmetallin kanssa. Isot prosentit nostattivat otsikoita myös Suomessa.

Saksassa solmitaan työehtosopimuksia, myös yrityskohtaisia, tuhansittain. Juuri tuota metallin sopimusta pidetään kuitenkin tietynlaisena päänavaussopimuksena, ja sen odotetaan näyttävän suuntaa myös muille myöhemmin solmittaville työehtosopimuksille. Tämä muistuttaa suomalaista järjestelmää, jossa teollisuuden päänavaussopimusten taso määrittelee suuntaa myös muille aloille.

Tähän yhtäläisyydet sitten pitkälti loppuvatkin. Saksassa valtakunnallisten kollektiivisopimusten rooli palkanmuodostuksessa on aivan toinen kuin Suomessa. Siinä missä meillä kollektiivisopimukset määrittelevät hyvin tarkasti ansiokehityksen, antavat Saksan kollektiivisopimusten korotusprosentit parhaimmillaankin vain jotakin osviittaa tulevasta.

Saksassa kollektiivisopimukset antavat korkeintaan osviittaa tulevasta.

Miksi siis Saksan ja Suomen palkankorotusprosenttien vertailu on kuin vertailisi omenoita ja päärynöitä?

1. Yleissitovuus: Saksassa ei ole samanlaista työehtosopimusten yleissitovuutta kuin Suomessa. Meillä yleissitovan työehtosopimuksen piirissä olevan yrityksen (siis myös työnantajaliittoon kuulumattoman) on korotettava palkkoja valtakunnallisessa työehtosopimuksessa sovitulla tavalla. Saksassa kollektiivisopimusten korotusprosentit eivät velvoita järjestäytymättömiä yrityksiä millään tavalla.

2. Avaamis- ja kriisilausekkeet: Saksassa on jo pitkään ollut ja on myös uusissa sopimuksissa erilaisia avaamis- ja kriisilausekkeita. Niiden keskeinen tarkoitus on antaa yrityksille mahdollisuus poiketa sovituista prosenteista, mikäli niiden taloustilanne sitä edellyttää. Tuoreessa sopimuksessa on esimerkiksi sovittu, mitä tehdään, jos tilanne kehittyy energiakriisin takia olennaisesti odotuksia heikommin. Suomessa tämäntyyppisiä mekanismeja ei juurikaan ole tai niiden käyttö on olematonta.

3. Paikallinen sopiminen: Saksassa paikallinen sopiminen palkoista on paljon laajempaa kuin Suomessa. Tämä näkyy siten, että Saksassa ansiokehitys seuraa huomattavasti paremmin reaalitalouden suoriutumista kuin Suomessa.

Saksan järjestelmä joustaa, mikä pienentää ylihinnoittelun riskiä.

Johtopäätös on, että Saksan sopimuskorotuksia ei voi verrata Suomen vastaaviin. Keskeinen syy on Saksan palkanmuodostuksen joustavuus. Prosentit joustavat siellä aiemmin sovitusta tarvittaessa myös alaspäin, jos talouskehitys osoittautuu selvästi heikommaksi kuin sopimuksen tekohetkellä arvioitiin.

Saksassa on siis huomattavasti pienempi riski kuin Suomessa siihen, että työn hinta ylihinnoitellaan ylimitoitetuilla kollektiivisopimuksilla. Tästä syystä emme voi ottaa mallia Saksasta ja tuudittautua uskoon, että samantasoisilla sopimuksilla turvaamme kilpailukyvyn.

Finanssikriisin aikaiset tapahtumat opettivat kipeällä tavalla. Kilpailukyky voi romahtaa lyhyessä ajassa, jos palkanmuodostus ei reagoi vakavaankaan käänteeseen taloudessa.