Anne Somer
Blogi

Palkka-avoimuus vaikeuttaisi kannustavaa palkkausta

|
Johtaja Anne Somer

Palkkojen julkisuus ei ole tie oikeudenmukaiseen palkkaukseen. Päinvastoin se vaikeuttaisi palkitsemista hyvin tehdystä työstä, mikä ei ole työntekijänkään etu.

Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä on esittänyt tänään palkka-avoimutta yhdeksi keinoksi torjua palkkasyrjintää.

Työryhmän enemmistö ehdottaa, että liiton luottamusmiehellä olisi oikeus saada tieto kenen tahansa yrityksen työntekijän palkasta, vaikka henkilö itse olisi tätä vastaan. Luottamusmiehellä olisi oikeus myös järjestäytymättömien ja toiseen liittoon kuuluvien työntekijöiden palkkatietoihin. Lisäksi yksittäisellä työntekijällä olisi oikeus saada tieto kenen tahansa samassa yrityksessä työskentelevän henkilön palkasta, jos hän epäilee palkkasyrjintää.

Työryhmän ehdotus ei ole toimiva keino palkkasyrjintää vastaan. Palkkasyrjintää ei voi tietenkään hyväksyä missään tilanteessa. Paras keino vääryyksien kitkemiseksi on se, että lisätään viranomaisten toimintamahdollisuuksia. Sukupuolten välisiä palkkaeroja voidaan puolestaan korjata tehokkaasti, kun puretaan työmarkkinoiden segregaatiota eli miesten ja naisten jyrkkää jakautumista palkanmaksukyvyltään erilaisille aloille.

Kannustava palkkaus lisää työhyvinvointia ja tuottavuutta.

Lukuisissa yrityksissä on työehtosopimusten rinnalla omia palkkausjärjestelmiä, joiden tarkoituksena on kannustaa hyviin työsuorituksiin ja itsensä kehittämiseen. Jos kannustava palkkaus tulee palkka-avoimuuden takia vaikeaksi, työntekijät menettävät lisäansionsa ja yritys tärkeän keinon tuottavuuden parantamiseen. Myös uuden henkilöstön rekrytointi saattaisi vaikeutua.
    
On tietenkin välttämätöntä, että kannustavasta palkkauksesta ja sen kriteereistä kerrotaan työpaikoilla mahdollisimman avoimesti. Silloin jokainen työntekijä tietää, mitä häneltä odotetaan ja millaisista työsuorituksista työnantaja haluaa erityisesti palkita. Kannustava ja oikeudenmukainen palkkaus lisää työhyvinvointia, tuottavuutta ja viime kädessä yrityksen kannattavuutta.        

Palkkojen avoimuus saattaisi kuitenkin johtaa siihen, että ristiriitojen välttämiseksi yrityksissä vähennetään kannustavaa palkitsemista. Se olisi menetys, sillä on oikeudenmukaista palkita hyvästä työstä.

Enemmistö suomalaisista ei kannata palkka-avoimuutta.

Palkka-avoimuus on suomalaisille vieras ajatus. Taloustutkimuksen kyselyssä työikäisistä suomalaisista kaksi kolmasosaa vastusti palkkojen julkisuutta ilman heidän itsensä hyväksyntää.

Toivottavasti maan hallitus harkitsee vielä muita keinoja tasa-arvon edistämiseksi ja mahdollisen palkkasyrjinnän kitkemiseksi. On tärkeää odottaa myös EU:ssa valmistelussa olevaa direktiiviä, koska asiaan joudutaan joka tapauksessa palaamaan tuossa yhteydessä.

 

Anne Somer
Johtaja, työehdot
Teknologiateollisuus ry