kokous
Uutinen

Viimeisiä tekstejä hiotaan, palkkaratkaisun muodosta ja tasosta keskustellaan

Neuvottelut uusista työehtosopimuksista ovat edenneet loppusuoralle. Neuvottelupöydissä hiotaan viimeisiä tekstikysymyksiä, ja samaan aikaan keskustellaan jo palkkaratkaisun rakenteesta ja joillakin teknologiateollisuuden toimialoilla myös palkkaratkaisun tasosta.

– Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n tavoitteena on edelleen, että sopimukset syntyisivät marraskuun aikana ennen sopimuksetonta tilaa. On kuitenkin pakko todeta, että hilkulle menee parhaassakin tapauksessa, arvioi työnantajayhdistyksen toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemi.

– Palkkaratkaisun kaikki palikat ovat vielä avoinna. Lähipäivät näyttävät, millaisessa aikataulussa neuvotteluissa on realistista edetä. Keskustelu palkkaratkaisusta on vielä alkuvaiheessa, Ruohoniemi summaa.

Neuvottelut teknologiateollisuuden työntekijöiden sopimuksesta ovat edenneet pisimmälle, mutta tekstit on sovittu myös joillakin toimihenkilöiden sopimusaloilla ja noissakin pöydissä päästään keskustelemaan palkkaratkaisusta.