Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Teknologiateollisuuden kasvu on jämähtänyt mutta osaajatarve pysynyt vahvana

Teknologiateollisuuden kasvu on jämähtänyt mutta osaajatarve pysynyt vahvana

Teknologiateollisuudessa kysyntä on jatkanut heikkenemistään, mutta tilauskannat ovat vielä säilyneet hyvällä tasolla. Yritykset palkkaavat uutta henkilöstöä yhä voimakkaasti, ja pula osaajista vaikeuttaa niiden toimintaa.

Alkuvuoden tilauskehityksen perusteella teknologiateollisuuden yritysten liikevaihdon kasvun arvioidaan hidastuvan tai pysähtyvän kokonaan kuluvan vuoden aikana, kertoo Teknologiateollisuus ry:n tuore tilauskanta- ja henkilöstötiedustelu. Viime vuonna toimialan liikevaihto oli Suomessa 106 miljardia euroa ja ylitti ensimmäistä kertaa sadan miljardin rajan. Nyt tuotannon kasvu on pysähtynyt Suomen koko valmistavassa teollisuudessa ja tuotantomäärät kääntyneet laskuun.