Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Teknologiateollisuuden palkkaratkaisusta jatketaan neuvotteluja lokakuussa

Teknologiateollisuuden palkkaratkaisusta jatketaan neuvotteluja lokakuussa

Neuvotteluja teknologiateollisuuden työntekijöiden palkkaratkaisusta jatketaan lokakuun toisella viikolla. Teknologiateollisuuden työnantajat ja Teollisuusliitto hakivat yhteistä näkemystä viimeksi tänään tiistaina, mutta riittävää lähestymistä ei toistaiseksi tapahtunut. Alkuperäisenä tavoitteena oli löytää ratkaisu jo syyskuun aikana.

− Osapuolten näkemykset palkkaratkaisun tasosta ja rakenteesta ovat yhä kaukana toisistaan. Valitettavasti emme päässeet johtopäätöksissä samalle kartalle, vaikka talouden faktat ovat molemmille osapuolille samat. Keskusteluja tarvitaan vielä, jotta yhteinen näkemys löytyy, sanoo Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemi.

− Ennusteiden mukaan talouden kuva on edelleen synkkenemässä ja yleinen epävarmuus kasvaa, joten neuvottelujen pitkittyminen ei varmasti helpota asetelmaa. Mitä nopeammin kilpailukykyä ja ostovoimaa turvaava vastuullinen ratkaisu löytyy, sen parempi kaikille osapuolille ja koko yhteiskunnalle, Ruohoniemi tähdentää.

Kummallakin osapuolella on mahdollisuus irtisanoa voimassa oleva työehtosopimus, jolloin se päättyy marraskuun lopussa. Irtisanominen tulee tehdä viimeistään 14. lokakuuta.

Jos nykyinen sopimus irtisanotaan, työehtosopimuksen koko sisältö voi tulla neuvottelujen kohteeksi. Tähän saakka neuvotteluja on käyty yksinomaan ensi vuoden palkkaratkaisusta.

Neuvottelut toimihenkilösopimuksista

Teknologiateollisuuden työnantajilla ja toimihenkilöjärjestöillä oli vielä syyskuun viimeisinä päivinä tapaamisia. 

Tietotekniikan palvelualan neuvotteluja jatkettiin keskiviikkona 28. syyskuuta. Seuraava neuvotteluajankohta on 12. lokakuuta.

Teknologiateollisuuden sekä suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden neuvotteluja jatkettiin keskiviikkona 28.9. ja torstaina 29.9. Seuraava tapaaminen on  maanantaina 10. lokakuuta. 

Ammattiliitto Pron kanssa tavattiin 29. syyskuuta. Seuraava neuvottelu teknologiateollisuuden sekä suunnittelu- ja konsulttialan toimihenkilöiden vuoden 2023 palkoista on torstaina 6. lokakuuta.