Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Teknologiateollisuuteen jätettiin uusia lakkovaroituksia

Teknologiateollisuuteen jätettiin uusia lakkovaroituksia

Teknologiateollisuuteen on jätetty uusia työtaisteluilmoituksia. Teollisuusliitto ja Ammattiliitto Pro ilmoittivat tänään tiistaina uusista kolmen vuorokauden lakoista, jotka uhkaavat 8. helmikuuta. Pro ilmoitti samalla myös toisesta seitsemän vuorokauden lakosta, joka alkaisi heti perään 11. helmikuuta. Uhkien piirissä on kaikkiaan runsaat 70 teknologiayritystä.

− Ammattiliitoilla on toki työtaisteluoikeus, mutta kyllä tämä sarjatuli vähän ihmetyttää. Aiemmin ilmoitettujen lakonuhkien sovittelu on saatu hädin tuskin käyntiin, kun tulee jo uusia varoituksia, sanoo Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemi.

Nyt ilmoitetut lakot olisivat jatkoa jo aiemmin ilmoitetuille Teollisuusliiton, Ammattiliitto Pron ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n lakoille, jotka uhkaavat keskiviikkona 1. helmikuuta yhteensä noin kahdessakymmenessä teknologiayrityksessä.

Teollisuusliitto julisti myös uuden ylityökiellon, joka alkaa keskiviikon vastaisena yönä puolilta öin ja päättyy perjantaina 10. helmikuuta puolilta öin. Pron ja YTN:n ylityökiellot teollisuudessa sekä suunnittelu- ja konsulttialalla ovat voimassa ja jatkuvat toistaiseksi jo aiempien ilmoitusten perusteella.

− Toivottavasti kaikki energia käytetään nyt sovun hakemiseen eikä uusien lakkosuunnitelmien tekemiseen. On kaikkien etu, että ratkaisut syntyvät mahdollisimman pian. Ostovoimaa syntyy työtä tekemällä, Ruohoniemi muistuttaa.

Työtaisteluilmoitukset 24.1.2023

Teollisuusliiton ilmoittama 2. lakko alkaisi 8.2.2023 kello 00.00 ja päättyisi 10.2.2023 puolilta öin, jos uudesta työehtosopimuksesta ei päästä sitä ennen ratkaisuun. Koko sopimusalaa koskeva ylityökielto alkaa 25.1.2023 kello 00.00 ja päättyy 10.2.2023 puolilta öin. Lakonuhan piirissä on 29 teknologiayritystä.

Ammattiliitto Pron ilmoittama 2. lakko ajoittuisi samaan ajankohtaan Teollisuusliiton ilmoittaman lakon kanssa ja koskisi 18:aa teknologiayritystä. Lakon jatko alkaisi heti perään 11.2.2023 kello 00.00 ja jatkuisi 17.2.2023 kello 24.00 saakka. Tämän uhan piirissä on 46 teknologiayritystä.

(Liittojen lakonuhat kohdistuvat osin samoihin yrityksiin.)

Työtaisteluilmoitukset 16.1.2023

Teollisuusliiton ilmoittama lakko alkaisi 1. helmikuuta kello 00.00 ja päättyisi 3. helmikuuta puolen yön aikaan. Lakko koskisi seitsemäätoista keskeistä teknologiateollisuuden vientiyritystä. Liiton julistama ylityökielto koskee puolestaan koko toimialaa alkaen 18. tammikuuta kello 00.00 ja päättyen 3. helmikuuta puolilta öin.

Ammattiliitto Pron lakko alkaisi samoin 1. helmikuuta ja päättyisi 3. helmikuuta, jos sopua työriitaan ei sitä ennen löydy. Lakonuhan piirissä on 13 teknologiateollisuuden yritystä. Liiton julistama ylityökielto alkoi välittömästi koko teknologiateollisuudessa sekä suunnittelu- ja konsulttialalla. Ylityökielto jatkuu toistaiseksi.

Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n lakonuhka ajoittuu myös samaan ajankohtaan ja koskee neljäätoista teollisuusyritystä. Liiton julistama ylityökielto alkaa 18. tammikuuta kello 00.00 ja jatkuu toistaiseksi sekä teollisuudessa että suunnittelu- ja konsulttialalla.

Sähköliitto ilmoitti samoin lakonuhasta samalle ajankohdalle noin kahdessakymmenessä teknologiayrityksessä sekä koko teknologiateollisuuden sopimusalaa koskevasta ylityökiellosta alkaen 18.1. klo 00.00 ja päättyen 3.2. puolilta öin.