Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista TES-neuvottelut jatkuvat tiiviinä

TES-neuvottelut jatkuvat tiiviinä

Neuvottelut teknologiateollisuuden valtakunnallisista työehtosopimuksista jatkuvat tiiviinä. Nyt neuvotellaan koko työehtosopimusten uudistamisesta, sillä lokakuussa ei päästy sopimukseen ns. optiovuodesta, mikä olisi tarkoittanut sopimista vain ensi vuoden palkkaratkaisusta.

− Tekstikysymyksiä hiotaan parhaillaan kaikissa neuvottelupöydissä, ja palkkaratkaisuun palataan hieman myöhemmin. Nykyiset sopimukset umpeutuvat marraskuun lopussa, ja perinteiseen tapaan neuvottelut tiivistyvät loppukuukautta kohden, sanoo Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemi.

− Valitettavasti neuvotteluasetelmat eivät ole yhtään helpottuneet sitten lokakuun puolivälin, jolloin neuvottelut keskeytettiin. Ennusteet taloustilanteen synkistymisestä ovat toteutumassa, ja heikentyvä suhdanne näkyy selkeästi jo yritysten tarjouspyynnöissä. Teknologiateollisuuden tuotanto ja työllisyys pysyvät vielä loppuvuoden kohtalaisen hyvällä tasolla, mutta ensi vuoden alkupuoliskolla on odotettavissa muutos heikompaan.

Ruohoniemen mukaan on selvää, että inflaatiota emme voi juosta kiinni palkankorotuksilla. Se olisi kilpailukyvyn, työllisyyden ja talouden kokonaistilanteen kannalta tuhoisaa, ja kaivattu ostovoimakin katoaisi yhä kiihtyvään inflaatioon.

− Toivottavasti kaikki osapuolet lähtevät aidosti hakemaan kestävää ratkaisua. Nyt on pakko katsoa akuutin energiakriisin ja sen aiheuttamien ongelmien yli, Ruohoniemi painottaa.