Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Yritysten tilauskanta ohenee yhä reipasta tahtia ja lomautettujen määrä on kasvanut selvästi

Yritysten tilauskanta ohenee yhä reipasta tahtia ja lomautettujen määrä on kasvanut selvästi

Teknologiateollisuuden yritysten tilauskanta ohenee edelleen reipasta tahtia ja lomautettujen määrä on kasvanut selvästi, kertoo tuore tilauskanta- ja henkilöstötiedustelu. Huojentavaa on, ettei kolmannen neljänneksen raju pudotus uusissa tilauksissa toistunut vuoden lopulla.

Tuoreet tiedot suomalaisten teknologiateollisuusyritysten tilauskertymästä ja kysynnän kehittymisestä ennakoivat Suomen talouteen edelleen haastavaa alkuvuotta. Toimialan yritysten liikevaihdon arvioidaan yhä laskevan seuraavan puolen vuoden aikana. Vuosi sitten ennätykseen noussut henkilöstömäärä on kääntynyt laskuun ja lomautettujen määrä on kasvanut huomattavasti, kertoo Teknologiateollisuus ry:n tuore tilauskanta- ja henkilöstötiedustelu.