
TES-neuvottelut jatkuvat tiiviinä
− Tekstikysymyksiä hiotaan parhaillaan kaikissa neuvottelupöydissä, ja palkkaratkaisuun palataan hieman myöhemmin. Nykyiset sopimukset umpeutuvat marraskuun lopussa, ja perinteiseen tapaan neuvottelut tiivistyvät loppukuukautta kohden, sanoo Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemi.
− Valitettavasti neuvotteluasetelmat eivät ole yhtään helpottuneet sitten lokakuun puolivälin, jolloin neuvottelut keskeytettiin. Ennusteet taloustilanteen synkistymisestä ovat toteutumassa, ja heikentyvä suhdanne näkyy selkeästi jo yritysten tarjouspyynnöissä. Teknologiateollisuuden tuotanto ja työllisyys pysyvät vielä loppuvuoden kohtalaisen hyvällä tasolla, mutta ensi vuoden alkupuoliskolla on odotettavissa muutos heikompaan.
Ruohoniemen mukaan on selvää, että inflaatiota emme voi juosta kiinni palkankorotuksilla. Se olisi kilpailukyvyn, työllisyyden ja talouden kokonaistilanteen kannalta tuhoisaa, ja kaivattu ostovoimakin katoaisi yhä kiihtyvään inflaatioon.
− Toivottavasti kaikki osapuolet lähtevät aidosti hakemaan kestävää ratkaisua. Nyt on pakko katsoa akuutin energiakriisin ja sen aiheuttamien ongelmien yli, Ruohoniemi painottaa.
/// uutinen on ajantasaistettu 17.11.2022 ///
Lisätiedot:
Jarkko Ruohoniemi, puh. 040 833 9577
Pääneuvottelijat sopimusaloittain:
Toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemi, 040 833 9577, twitter: @J_Ruohoniemi (teknologiateollisuuden työntekijät)
Johtaja Johanna Laine, puh. 044 590 7209, twitter: @lainejoann
(teollisuuden ylemmät toimihenkilöt, suunnittelu- ja konsulttialan ylemmät toimihenkilöt)
Työehtopäällikkö Mika Lallo, puh. 040 083 4412, twitter: @mika_lallo
(teollisuuden sekä suunnittelu- ja konsulttialan toimihenkilöt, tietotekniikan palveluala)